sunnuntai, 23. tammikuu 2011

Nainen, mies ja sulkapallo

Sulkapallo on ihan mukava laji, mutta sitä on melko vaikea harrastaa yksin. Tutustuin keskiviikkona bussissa erääseen mieheen. Juttelimme jonkin aikaa ja hän pyysi minua pelaamaan kanssaan sulkapalloa seuraavana päivänä. Mies ei ollut tyyppiäni, mutta kaveriksi ihan potentiaalinen. Kahvi- tai baarikutsuja en olisi ottanut vastaan, mutta sulkapalloilemaan lupauduin.

Tunti vierähti pelatessa kuin siivillä. Minä olin pelin jälkeen aivan poikki, sillä olin joutunut pelaamaan täysillä. Vastustajallani ei sen sijaan näyttänyt olevan edes lainkaan hiki. Hän antoi minun kohteliaasti voittaa yhden erän. Herrasmies siis. Kunnon liikunta tuntui loistavalta ja ajattelin, että jospa pelaamisesta voisi tulla peräti jokaviikkoinen tapa.  

Voisihan sitä ensi viikollakin mennä pelaamaan, jos pelikaveri jostain löytyisi. Tämän miehen kanssa ei taida pelailu enää onnistua. Hän kun olisi halunnut siirtyä eteenpäin ja vauhdilla. Oli pelin jälkeen suorastaan ahdistava. Kaveruus ei häntä kiinnostanut.

sunnuntai, 16. tammikuu 2011

Suklaata ja salaattia

Olen yrittänyt kiinnittää näin terveellisemmän elon toivossa hieman huomiota myös ruokavaliooni. Miksikään pelkäksi rehujen mutustelijaksi en aio ruveta, pitäähän elämässä nautintojakin olla. Tosinainen tarvitsee myös suklaata!

Olin kuitenkin melko ylpeä eilisen kauppareissun saaliista. Mukaan tarttui kaurahiutaleita, ruisleipää, porkkanoita, salaattia, kurkkua, tomaattia, mandariineja ja maustamatonta jogurttia. Myönnettäköön, että nappasin mukaan myös kahta erilaista juustoa, toista salaattiin ja toista leivän päälle. Juusto on suklaan ohella heikkouteni! Mutta onhan sitä maailmassa pahempiakin myrkkyjä. Niin ja tulihan sitä karkkipussikin ostettua… Pussi oli kuitenkin pieni, ei sellainen jätti mitä monet tuppaavat olemaan. (selittelyn makua, kenties?) Kohta menen nauttimaan herkullista salaattia!

lauantai, 15. tammikuu 2011

Kämppistä pakoon!

Nyt onkin jo tammikuun puoliväli ja pitäisi alkaa jotakin tehdä lupauksen toteuttamiseksi. Viime viikolla alkoivat tanssiharjoitukset. Motivaatio oli loman jälkeen pahasti kateissa, mutta harjoitukset yllättivät positiivisesti. Ei mentykään ihan samoilla rutiineilla kuin ennen joulua ja tanssiminen tuntui taas mielekkäältä.

Muutenkin innostus liikkumiseen on kasvussa, ehkä hieman yllättävästä syystä. Olen asunut monta kuukautta itsekseni, mutta tällä viikolla minulle tuli kämppis. Vaikka olen sosiaalinen ihminen, tarvitsen myös paljon omaa aikaa ja siksi kämppiksen tulo ei ollut mikään positiivinen asia. Ennen olen viettänyt illat ja viikonloput turhankin usein neljän seinän sisällä katsellen leffoja, lukien kirjoja, surffailen netissä ja muuten vain nauttien omasta seurastani. Nyt minua ahdistaa se, etten saa olla asunnossani yksin. Koska kuitenkin tarvitsen yksinoloa, pitää minun nyt etsiä sitä muualta. Tein siis eilen pitkän kävelylenkin raittiissa talvi-ilmassa ja voi miten se tuntuikaan mukavalta! Sain kaipaamaani rauhaa kävellessäni pitkin rauhallisia metsäteitä, mutta samalla sain raitista ilmaa ja virkistävää liikuntaa. Tästä lähin lupaan liikkua ulkona joka päivä, edes hetken. Hulluksihan täällä muuten tulee. Eli harmillisessa, totuttelua vaativassa tilanteessa on siis myös jotain hyvää!

keskiviikko, 5. tammikuu 2011

Sormeni liikkuvat, minä en

Myönnettäköön, en ole tehnyt vielä (paino sanalla VIELÄ) mitään hienon lupaukseni eteen. Lohduttaudun kuitenkin asialla, jonka radiosta tänään kuulin. Uudenvuoden lupauksen toteuttamista ei kannata aloittaa heti tammikuun alussa, vaan vasta kuun puolivälissä. Tämä yksinkertaisesti siksi, että arkeen palaaminen loman jälkeen vie ajatukset ja voimat niin, ettei suunnitelmien käyttöönotto onnistu.

Tämän viikon ajatukseni ovat olleet täysin opiskelussa. Joululomalla kun jotenkin kuvittelee, että ne rästissä olevat esseet kirjoittavat kyllä itse itsensä ennen tammikuuta. Voin surukseni kertoa, että näin ei käy. Siksi olenkin viettänyt viime päivät kasvaneena kiinni kannettavaani, jotta saisin tehtävät ajan tasalle ja aloitettua uuden lukukauden puhtaalta pöydältä. Olen onnistunut siinä ihan hyvin, hyvä minä! Kääntöpuoli on ollut se, etten ole poistunut asunnosta pariin päivään. En siis ole liikkunut yhtään enkä edes nuuhkaissut pakkasilmaa. Olo onkin kyllä jotenkin nuutunut, kyllä tässä liikuntaa kaipaisi. Onneksi tanssiharjoitukset alkavat ensi viikolla. Eiköhän se hippusen aktiivisempi arki lähde siitä rullailemaan.

 

keskiviikko, 5. tammikuu 2011

Liikuntaelämäkertani osa 2: Pesäpallosta poskeen

Ala-asteella liikunta oli vielä ihan mukavaa ja koululiikuntakin meni siinä missä muutkin aineet. Yläasteella kuitenkin jo inhosin liikuntatunteja. En ollut mitenkään suosittu, koska en pukeutunut muodikkaasti ja olin kiltti kympin tyttö. (Säästän mahdolliset lukijani tarkemmalta yläasteaikani kuvailulta ja pitäydyin liikunnassa.) Liikuntatunneilla olin ujo ja kammosin kaikkia joukkuepelejä. En ollut niissä kovin hyvä enkä tarpeeksi rohkea ja aggressiivinen. Siispä minua syyteltiin, kun en osunut palloon tai saanut maalia tai osannut sääntöjä tai mikä nyt ikinä teinkään. Pelkäsin palloa, oli se mikä pallo hyvänsä. Eikä pelkoani ainakaan hälventänyt se, että erään pesispelin tuoksinassa pallo pamahti lyöjän mailasta suoraan poskeeni. Hetken näin tähtiä ja voin kertoa, että se mustelma, mikä siitä pallosta muistoksi jäi, oli todella komea mustelma!

Vapaa-ajan liikuntakin jäi melko vähiin. Joskus yritin käydä lenkillä, mutta menin aina liian kovaa ja vedin itseni niin piippuun, ettei uudelleen tehnyt mieli lähteä. Paras ystäväni oli himoliikkuja, jolla oli itsekuria vaikka muille jakaa. Minä olin laiska. Tanssia kuitenkin jatkoin yläasteajankin ja siitä pidin. Se ei ollut rankkaa ja sitä koin jotenkin osaavanikin. Tärkeintä kuitenkin oli se kaveriporukka, jonka takia jaksoin harjoituksissa käydä. Hyötyliikuntaa tuli koulumatkojen kävelystä. Usein myös kaverini kanssa vietin aikaa kävellen ympäriinsä, kun kummankaan kotona ei viitsitty olla. Kolmen tuntia reipasta kävelyä sujahti huomaamatta, kun oli syventynyt antoisaan keskusteluun.

To be continued…