Sulkapallo on ihan mukava laji, mutta sitä on melko vaikea harrastaa yksin. Tutustuin keskiviikkona bussissa erääseen mieheen. Juttelimme jonkin aikaa ja hän pyysi minua pelaamaan kanssaan sulkapalloa seuraavana päivänä. Mies ei ollut tyyppiäni, mutta kaveriksi ihan potentiaalinen. Kahvi- tai baarikutsuja en olisi ottanut vastaan, mutta sulkapalloilemaan lupauduin.

Tunti vierähti pelatessa kuin siivillä. Minä olin pelin jälkeen aivan poikki, sillä olin joutunut pelaamaan täysillä. Vastustajallani ei sen sijaan näyttänyt olevan edes lainkaan hiki. Hän antoi minun kohteliaasti voittaa yhden erän. Herrasmies siis. Kunnon liikunta tuntui loistavalta ja ajattelin, että jospa pelaamisesta voisi tulla peräti jokaviikkoinen tapa.  

Voisihan sitä ensi viikollakin mennä pelaamaan, jos pelikaveri jostain löytyisi. Tämän miehen kanssa ei taida pelailu enää onnistua. Hän kun olisi halunnut siirtyä eteenpäin ja vauhdilla. Oli pelin jälkeen suorastaan ahdistava. Kaveruus ei häntä kiinnostanut.